-Kun tuossa lumet sulaa, niin mä laitan ton mun pyöräni kuntoon ja ajan aivan tautisen pitkiä pyöräilylenkkejä, hitaasti tuolla vaan, elämää pohdiskellen. Täällä on aivan upeet nää pyöräilymaastot ja muuta. Mulla on sellanen sähköpyörä, koska sitä tarvitaan täällä Pohjois-Karjalan vuoristoisilla seuduilla. Tarkoitus olisi hankkia alkukesästä koirakin, labradorinnoutaja, Markku Pölönen pohtii hetken tulevaa.
Aamuinen kevätaurinko loistaa jo täyttä päätä Joensuussa, kun Pölönen avaa sanaisen arkkunsa ja tarinoi niin itsestään kuin suunnitelmistaan. Puhetta riittää tauotta ja vähän väliä lauseet päättyvät lyhyeen ja henkäyksen omaiseen nauruun.
Pohjois-Karjalan Enosta kotoisin oleva Markku Pölönen (s. 1957) tunnetaan parhaiten elokuvaohjaajana ja -käsikirjoittajana. Elokuvia hän on tehnyt jo 40 vuoden ajan. Tämän ohella Pölönen on muun muassa ohjannut ja kirjoittanut lukuisia näytelmiä ja lisäksi puuhastellut myös kaikkea muuta pientä, kuten mainoksia.
-Koko ajan pitää puuhata kaikenlaista, koska elokuvahan ei varsinaisesti elätä ihmistä. Normaalielämässä pääsee tekemään pitkää elokuvaa noin neljän vuoden välein ja se ei pitkälle kanna, Pölönen toteaa.
Se on semmosta hauskaa peliä ihmisten kesken
Pohjois-Karjalan äänitorveksikin tituleerattu Pölönen on saanut paljon arvostusta niin maakunnassa kuin muuallakin päin Suomea. Onpa hän ehtinyt poimia matkan varrella kuusi Jussiakin. Maineestaan huolimatta Pölönen suhtautuu itseensä melko nöyrästi.
-Mulla on ollut hirveen vaikeeta mieltää itseäni edes taiteilijaksi. Voin sanoa kyllä sen hetken, kun mä ensimmäisen kerran koin itseni kunnolla sellaiseksi. Se oli vararikon jälkeen, kun mä kolmatta kertaa lämmitin samana päivänä tattaripuuroa. Silloin minusta tuntui, että nyt mä oon taiteilija, Pölönen virnuilee.
Pölönen on ylpeä juuristaan ja pitää pohjoiskarjalaisuutta tärkeänä osana itseään. Hänelle merkityksellisiä asioita ovat erityisesti kieli ja tarinan kertomisen taito. Myös viisto huumori, eli ehdolle paneminen, joka on leikkimielistä liioittelemista ja valehtelemista, on tärkeässä osassa.
Kielen ohella myös luonto ja maisemat ovat olennainen osa Pölösen Pohjois-Karjalaa. Rakkain paikka on Enon Hirviniemi, jossa hänen sukunsa on asunut yli 340 vuotta. Hirviniemessä Pölösellä on pieni kuuden neliön huvila, jonka velipoika rakensi 14-vuotiaana.
Myös kulttuuri on tärkeä osa miehen arkea. Maakunnan nykyistä kulttuurielämää hän seuraa lähinnä ulkopuolisen silmin. Se ei juuri jaksa häntä kuitenkaan kiinnostaa. Aikaa hän käyttää mieluummin muun muassa kirjojen, elokuvien ja musiikin parissa.
-Täällä on jotenkin tipahdettu jonnekin ruohonjuuritasolle. Kun pitää jotain aina täältä mainita, niin meidät vanhat ukot taas kaivetaan sieltä mausoleumista ja pönkitetään seinää vasten. Siellä on Turusen Heikki ja sitten mikä tää nyt oli, Ismo Alanko, ja minä ja kaikki nää vanhat metusalemit, jotka edustaa tätä Pohjois-Karjalaa. Pitäiskö putkahtaa esiin uudempiakin tekijöitä?, Pölönen heittää ilmaan kysymyksen.
Minusta se tuntuu, että se on iso raha
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on myöntänyt tänä vuonna Markku Pölöselle Karjala-kulttuuripalkinnon, jonka arvo 20 000 euroa. Tällä kertaa palkinto myönnettiin Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Riitta ja Väinö H. Bromanin rahastosta. Pölöselle Karjala-kulttuuripalkinto luovutettiin huhtikuun alussa (1.4.2023) Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön vuosijuhlassa, Joensuun Hotelli Kimmelissä.
Palkinto herättää kiitollisuutta. Kyyneltä ei Pölöseltä kuitenkaan irtoa, vaan rehellinen vastaus. Rahalle on tarvetta ja se menee arkisiin asioihin.
-Minusta se tuntuu, että se on iso raha. Sillä maksaa vuokria monta kuukautta etukäteen. Sitten minä käytän sitä myöskin velkojen maksamiseen ja lyhentämiseen ja veromätkyjen maksamiseen. Tuntuu, että tää on hirveen proosallista ja, että se vähentäisi tämän palkinnon arvoa, kun sen käyttää tämmösiin asioihin, mutta sillä ostetaan taiteilijalle työrauhaa. Kiitoksia vaan palkitsevalle säätiölle, Pölönen nyökkää.
Itse säätiö ja sen toiminta ovat Pölöselle tuttuja jo ihan tavallisen rivikansalaisen näkökulmasta muun muassa uutisoinnin kautta. Tiet Pölösen ja KKES:n välillä ovat kohdanneet myös Wanhan Jokelan osalta, jonka tiimoilta hän toimi Pro Jokela -liikkeen ja säätiön välitysmiehenä.
Tärkeämpää on, että yleisö löytää ohjaajan
Markku Pölöselle elokuvaohjaaminen on enemmän elämänkatsomus kuin ammattitaitokysymys. Pölösen mielestä ohjaajan sanoma ja filosofia ja minkälaisia tunteita hän tahtoo ihmisissä herättää ovat tärkeitä asioita. Samoin ne, minkälaisia asioita tekijä tahtoo puolustaa ja toisaalta kritisoida.
-Sekin on hyvä, että ohjaaja löytää yleisönsä, mutta vielä tärkeämpää on, että yleisö löytää ohjaajan. Mulla on ollut onni koskettaa leffoilla aika isoa porukkaa, vaikka siellä on ollut suoranaisia floppejakin. Floppikin on vähän sellainen kysymys, että eihän ne katsojaluvut kerro varsinaisesti siitä elokuvasta mitään, Pölönen lisää.
Elokuva-ala on muuttunut Pölösen aikana yhä ammattimaisemmaksi. Tekniikka on muuttunut ja samalla myös erilaiset asiat, kuten jälkityöt ovat helpottuneet ja luoneet uusia mahdollisuuksia elokuvataiteelle. Pölösen mielestä ala on menossa hyvään suuntaan. Aikataulut ovat tosin kiristyneet, mikä on lisännyt työn kuormittavuutta.
-Viimeisintä leffaa tehdessäni (Hamsteri, 2022) huomasin myös sen, että tämä ikä ja valkoinen parta antoivat tiettyjä etuja, ettäs siinä tuolissa sai istua ihan rauhassa ja muut juoksivat siinä ympärillä, Pölönen myhäilee.
Ortotopologian lopulliset alkeet
Pölösellä riittää vielä tekemistä, vaikka eläkeikä jo miestä häämöttääkin. Tällä hetkellä suunnitteilla on muun muassa elokuva avohoitopotilas Aapo Heikkilästä (1931–1993). Tätä edelsi Heikkilästä kertova näytelmä, Ortotopologian lopulliset alkeet, jonka Pölönen kirjoitti Mika Nuojualle ennen koronaa.
-Se on varmasti parasta, mitä mä oon ikinä kirjoittanut. Se kertoo oululaisesta Aapo Heikkilästä ja inhimillisestä yliopistosta, joka otti semmosen hassahtaneen avohoitopotilaan joukkoonsa. Heikkilä oli sielultaan niin tiedemies, että pystyi olemaan kaikki ne kliseet omaava tieteentekijä. Hän sai työskennellä siellä 30 vuotta ikään kuin opiskelijoiden mielenterveyttä tukemassa. Hän liikuskeli niin käytävillä kuin väitteli tupakkapaikalla teoreettisesta fysiikasta. Se on koskettava näytelmä, Pölönen lisää.
Näytelmästä ollaan tekemässä pikku hiljaa elokuvaversiota. Ensimmäiset kuvaukset tehdään ensi elokuun (2023) lopussa Oulussa ja Heikkilän elämäntapahtumia kuvataan myöhemmin mahdollisesti myös Pohjois-Karjalassa.
-Sitten mulla on yksi näytelmä, mitä aion nyt kirjoittaa. Se on monologinäytelmä, miehestä, joka puolentoista tunnin ajan luulee voittaneensa Eurojackpotista yhdeksänkymmentä miljoonaa euroa. Tässäpä ne päällimmäiset suunnitelmat ovatkin, Pölönen päättää.
Aika on kulunut kuin siivillä ja pari tuntia on kulunut nopeasti. Tarinaa ja kerrottavaa riittää myös kahvipöydän ääressä, jossa esille tulevat muun muassa Pölösen omat lapset ja heidän elämänsä. Aurinko paistaa iloisesti sisälle. Kevät tekee tuloaan.
Artikkeli Tekoja Karjalasta: Markku Pölönen – Elokuva-ala on kehittynyt yhä ammattimaisemmaksi julkaistiin ensimmäisen kerran Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.